Uncharted-peleissä pelaaja etsii kadonneita muinaisesineitä ja väistelee vaaroja aarteenmetsästäjä Nathan Draken kengissä. Suosittujen pelien pohjalta tehtiin vuonna 2022 samanniminen elokuva. Siinä päärooleja näyttelivät Tom Holland ja Mark Wahlberg.
Tuotantoyhtiö Sony Pictures on vahvistanut Uncharted-elokuvan saavan jatkoa. Paljastus tehtiin Varietyn mukaan CineEurope-tapahtumassa Barcelonassa yhtiön tulevia tuotantoja esitelleessä tilaisuudessa. Tarkempia yksityiskohtia tulevasta jatko-osasta ei kuitenkaan vielä kerrottu.
Uncharted-elokuvan julkaisu viivästyi alun perin koronapandemian vuoksi. Vuonna 2022 ensi-iltansa saanut elokuva oli lopulta menestys lippuluukulla. Moni Uncharted-pelien ystävä toivoisi epäilemättä jatkoa myös alkuperäiselle pelisarjalle, mutta toistaiseksi pelistudio Naughty Dog vaikuttaa olevan kiireinen muiden projektien parissa.
Voit lukea Starassa myös lisää tähän kyseiseen artikkeliin liittyvistä aiheista, kuten Mark Wahlberg, Tom Holland, Uncharted tai laajemmin aihealueesta Digi Pelit Viihdeuutiset.