Helteet tekevät paluuta – sää jatkuu silti vaihtelevana

Sää jatkuu kesäisenä mutta erittäin vaihtelevana. Loppuviikon sää on ajoittain aurinkoista ja helteistäkin. Forecan mukaan sateelta ja ukkoskuuroiltakaan ei kuitenkaan vältytä.

MAINOS ALKAA
MAINOS LOPPUU

Tiistaina 9. heinäkuuta Suomessa havaittiin noin 5 000 maasalamaa. Keskiviikkona Suomen yli liikkui korkeapaineen selänne lounaasta itää kohti. Torstaina Suomeen virtaa lämmintä ilmaa, mutta lännessä ja pohjoisessa sateita kertyy 5-15 millimetrin edestä.

Perjantaina lämpötila on maan itä- ja pohjoisosassa 17-22 astetta, etelässä ja lännessä 19-25 astetta. Sadekuurot ovat mahdollisia varsinkin maan itä- ja pohjoisosassa. Lauantain vastaisena yönä voi muodostua sumua sateiden jäljiltä.

Viikonlopulle ennustetaan jälleen aurinkoista ja kesäisen lämmintä säätä, vaikka sadekuurotkin ovat mahdollisia. Lämpötila on maan etelä- ja keskiosassa laajalti 22-27 astetta ja pohjoisosassa 18-24 astetta. Pohjois-Lapissa on 15-20 astetta.

Voit lukea Starassa myös lisää tähän kyseiseen artikkeliin liittyvistä aiheista, kuten , tai laajemmin aihealueesta Viihdeuutiset.