Vuosi vaihtuu tuulisesti – myös lunta tulossa

Viihdeuutiset Kirjoittaja: , toimittaja Ilmoita virheestä, Tietoa meistä
Toimitusperiaatteet

Suomessa havahduttiin maanantaina tuuliseen säähän. Voimakas tuuli katkoi jopa sähköjä etelärannikon alueella maanantain vastaisena yönä. Sähkökatkokartan mukaan vikakatkoja kirjattiin pahimmillaan yli 6 600 kappaletta.

MAINOS ALKAA
MAINOS LOPPUU

Maanantain tuulenpuuskat ovat Forecan mukaan kovia maan etelä- ja keskiosassa sekä Lapissa. Länsirannikolla voi olla paikoin myrskypuuskia. Tiistaina eli uudenvuodenaattona tuuli on kohtalaista, mutta heikkenee hiljalleen.

Uudenvuodenaattona maan etelä- ja keskiosassa on päivällä laajalti aurinkoista ja poutaista, kun taas pohjoisessa on pilvistä ja paikoitellen lumisateista. Pilvisyys lisääntyy illan ja yön aikana myös maan etelä- ja keskiosassa. Pakkanen voi nousta yöllä idässä ja pohjoisessa 8-20 asteeseen, etelässä ja lännessäkin 2-10 asteeseen.

Keskiviikkona Suomen etelä- ja keskiosassa pyryttää lunta. Etelässä lunta voi kertyä paikoin yli 10 senttiä. Pakkasta on päivällä etelässä ja keskiosassa 1-8 astetta, pohjoisessa 5-15 astetta ja Lapissa paikoin yli 20 astetta.

Pakkanen kiristyy koko maassa torstaista alkaen. Myös ajoittaiset paikalliset lumisateet ovat mahdollisia.

Voit halutessasi lukea Starassa myös lisää juuri tähän artikkeliin liittyvistä teemoista ja aiheista, kuten , , tai laajemmin tästä aihealueesta Viihdeuutiset -osioistamme.