Netflixin hittisarjan tähti Suomen Lapissa – julkaisi ihastuttavat kuvat

Viihdeuutiset Kirjoittaja: , toimittaja Ilmoita virheestä, Tietoa meistä
Toimitusperiaatteet

Kansainvälinen kiinnostus Lappia kohtaan on kasvanut viime vuosina. Pohjoisen luonto on vetänyt puoleensa muun muassa useita brittiläisiä ja yhdysvaltalaisia kuuluisuuksia. Nyt Lappiin on matkustanut Netflixin suositusta Bridgerton-sarjasta tunnettu näyttelijä Simone Ashley.

MAINOS ALKAA
MAINOS LOPPUU

Ashley julkaisi Instagram-tilillään kuvakarusellin matkansa aikana otetuista kuvista. Brittinäyttelijä nähdään kuvissa muun muassa valkoiseen karvahattuun pukeutuneena, hämmästelemässä revontulia, mökkeilemässä ja tapaamassa rekikoiria. Julkaisu keräsi satoja tuhansia tykkäyksiä ja valtavan määrän ihastelevia kommentteja.

– Matkalla pohjoiseen, Ashley kirjoitti julkaisunsa kuvatekstissä.

Ashley on näytellyt Bridgerton-sarjassa keskeistä Kate Bridgertonin roolia toisella ja kolmannella kaudella. Tähti on näytellyt myös muun muassa Detective Pikachu ja Pieni merenneito -elokuvissa. Tänä vuonna hänet nähdään autourheilun maailmaan sijoittuvassa F1-elokuvassa.

Voit halutessasi lukea Starassa myös lisää juuri tähän artikkeliin liittyvistä teemoista ja aiheista, kuten , tai laajemmin tästä aihealueesta Viihdeuutiset -osioistamme.