Poptähti Pihlaja, eli Titta Pihlajamaa, julkaisi tammikuussa hänen kolmannen albuminsa, joka kantaa nimeä Modernin naisen modernit ongelmat. Albumi sisältää 11 kappaletta, joista uusia biisejä ovat albumin nimikkoraita Modernin naisen modernit ongelmat, Hyvästi playboyt, Discoball sekä Tadaa.
Ahkerasti keikkaileva Pihlaja ei pitänyt pitkää taukoa uuden musiikin julkaisemisesta albumin jälkeen vaan on jo nyt palannut uuden singlen kera. Vauhtia, vaaraa ja kuumia irtosuhteita huokuva Vamonos saa kuuntelijan lomatunnelmaan tai vähintäänkin yökerhon tanssilattialle.
Vamonos julkaistiin perjantaina 2. toukokuuta ja nyt singlelle on julkaistu myös upea musiikkivideo. Video on kuvattu Espanjan kauniissa maisemissa ja siinä nähdään rooleissa itse Pihlajan lisäksi myös Lotta Kontiola ja Pauli Rosenfeld. Videon on kuvannut ja leikannut Antti Henrik Kämäräinen, joka on toiminut myös musiikkivideon ohjaajana yhdessä artistin kanssa.