Intialaisessa kaupungissa todistettiin taannoin odottamatonta näkyä. Kadulla vaeltanut sonni päätti lähteä lyhyellä huviajelulle skootterilla. Tilanne tallentui videolle valvontakameroiden toimesta.
Viraalina levinneellä videolla nähdään, kuinka sonni lähestyy parkkeerattuna olevaa valkoista skootteria. Yllättäen eläin nostaa etujalkansa ajoneuvon päälle ja käyttää ajoneuvoa potkulaudan tavoin. Lyhyt matka saa päätöksen skootterin törmätessä läheiseen porttiin.
Sonni on tilanteen jäljiltä kuin mitään ei olisi tapahtunutkaan. Erikoinen tilanne tapahtui India Today -lehden mukaan Intian pohjoisosassa sijaitsevassa Rishikeshin kaupungissa. Silminnäkijöiden onneksi näky tallentui videolle, sillä muussa tapauksessa muilla olisi todennäköisesti ollut vaikeuksia uskoa heidän kertomustaan.