Halle Bailey syyttää ex-kumppaniaan – sai miehelle väliaikaisen lähestymiskiellon

Näyttelijä ja laulaja Halle Bailey on saanut ex-kumppaniaan, artisti DDG:tä vastaan väliaikaisen lähestymiskiellon. Bailey esittää oikeudessa vakavia syytöksiä, joiden mukaan DDG, oikealta nimeltään Darryl Dwayne Granberry, olisi ollut häntä kohtaan sekä fyysisesti että henkisesti väkivaltainen heidän suhteensa aikana.

------

Oikeusasiakirjojen mukaan Bailey kertoo muun muassa DDG:n aiheuttaneen mustelmia ja lohkaisseen hänen etuhampaansa. Bailey syyttää exäänsä myös siitä, että tämä on lietsonut sosiaalisessa mediassa negatiivista huomiota häntä kohtaan ja yllyttänyt seuraajiaan Baileyta vastaan.

Väliaikaisen lähestymiskiellon mukaan DDG:n on pysyttävä noin 90 metrin päässä Baileysta ja heidän yhteisestä pojastaan Halosta kaikkina aikoina mukaan lukien lapsen koulussa ja Baileyn autossa. Oikeuden asiakirjoissa on People-sivuston mukaan myös kuvallista todistusaineistoa väitetyistä vammoista, sekä tekstiviesti, jossa Bailey pyytää DDG:tä lopettamaan häirinnän äitienpäivänä St. Lucialla ollessaan.

Bailey hakee yksinhuoltajuutta Halo-poikaan ainakin kesäkuun ja elokuun väliseksi ajaksi, kun hän on kuvaamassa projektia Italiassa. Hän kertoo huolehtivansa lapsesta kuvausmatkan aikana perheen ja lastenhoitajan avulla. Lisäksi hän pyytää tuomaria määräämään DDG:n 52 viikon mittaiseen väkivaltaisten kumppanien kuntoutusohjelmaan.

Voit lukea Starassa myös lisää tähän kyseiseen artikkeliin liittyvistä aiheista, kuten tai laajemmin aihealueesta Viihdeuutiset.