Joe Bidenillä todettiin syöpä

Yhdysvaltain entisellä presidentillä, Joe Bidenillä on diagnosoitu syöpä. 82-vuotiaalla Bidenillä on todettu aggressiivinen eturauhassyöpä. Asiasta tiedotti Bidenin kanslia.

---
---

Kanslian mukaan syöpä on tehnyt etäpesäkkeitä luuhun. Bidenin kerrotaan hakeutuneen lääkärille virtsaamisongelmien vuoksi. Syövän kerrotaan olevan hormoniherkkä, mikä mahdollistaisi tehokkaan hoidon.

CNN-uutismedian mukaan Biden käy parhaillaan perheensä kanssa läpi eri hoitovaihtoehtoja. Eturauhassyöpä on yksi yleisimmistä syöpämuodoista miehillä. American Cancer Society -syöpäyhdistyksen mukaan noin yksi kahdeksasta miehestä saa Yhdysvalloissa eturauhassyöpädiagnoosin elämänsä aikana.

Joe Biden toimi Yhdysvaltain presidenttinä vuosina 2021-2025. Biden tavoitteli toista presidenttikauttaa vuoden 2024 vaaleissa, mutta vetäytyi lopulta vaalikampanjasta heinäkuussa.

Voit lukea Starassa myös lisää tähän kyseiseen artikkeliin liittyvistä aiheista, kuten tai laajemmin aihealueesta Viihdeuutiset.