KAJ jättikeikalle Helsinkiin – yhtyeen suurin Suomen keikka

Suomenruotsalainen KAJ-yhtye edusti Ruotsia viikonloppuna Itävallassa käydyissä Euroviisuissa, sijoittuen lopulta neljänneksi. Euroviisujen siivittämä suosio näkyy jo yhtyeen keikkakalenterissa. KAJ esiintyy syksyllä uransa tähän saakka suurimmassa konsertissa.

---
---

KAJ esiintyy Helsingin jäähallissa 25. lokakuuta. Kyseessä on yhtyeen ainoa konsertti Suomessa syksyllä. Lipunmyynti tapahtumaan alkaa perjantaina 23. toukokuuta kello 9.

– Helsingin jäähallissa soittaminen tulee olemaan niin hauskaa! Olemme valmiita ja toivomme että kaikki uudetkin fanimme haluavat kokea meidän toistaiseksi suurimman konserttimme, yhtye iloitsee tiedotteessa.

Vaikka jäähallikeikka on yhtyeen ainoa Suomen-esiintyminen syksyllä, kiertää KAJ maamme esiintymislavoja tulevan kesän aikana. Bara Bada Bastu -hitistään tunnettu KAJ esiintyy kesän aikana muun muassa Provinssissa, Ruisrockissa, Qstockissa ja Simerockissa.

Voit lukea Starassa myös lisää tähän kyseiseen artikkeliin liittyvistä aiheista, kuten tai laajemmin aihealueesta Viihdeuutiset.