Tom Cruise eläytyi The Weekndin kappaleeseen – videosta viraalihitti

Viihdeuutiset · Annukka Heikkilä

Näyttelijä Tom Cruise vieraili Jimmy Fallonin keskusteluohjelmassa, jossa juontaja usein laittaa julkkikset hauskojen tehtävien eteen tai haastaa heidät pelaamaan. Tällä kertaa Fallon haastoi Tom Cruisen huulisynkkauskilpailuun hänen kanssaan.

Tom Cruisen esitti vuorollaan The Weekndin Can’t Feel My Face -kappaleen ja sai yleisön hullaantumaan. Miehen veto oli todella vakuuttava, ja siitä julkaistu video on saanut YouTubessa jo yli 1,2 miljoonaa kertaa.

Tom Cruise on viime aikoina ollut paljon uutisotsikoissa rakkauselämänsä vuoksi. Aiemmin Cruise tapaili espanjalaisamerikkalaista laulajaa Victoria Canalia. Hänen jälkeensä mies viihtyi vastanäyttelijänsä Monica Barbaron kanssa alkuvuodesta. Nyt näyttää siltä, että Tom Cruise on jälleen iskenyt silmänsä toiseen näyttelijään ja alkanut tapailemaan Ana de Armasia.