Viikonlopun ennuste hellii kesäihmisiä – helleraja ylittyy viimein?

Viihdeuutiset Kirjoittaja: , toimittaja

Alkukesään ei ole mahtunut Suomessa erityisen lämpimiä päiviä. Viikonloppuna edessä voi olla kuitenkin muutos, ainakin väliaikaisesti. Helleraja voi ylittyä eri puolilla maata.

– Meillä lämpötilat saattaisivat yltää tämän hetken ennusteen mukaan paikallisesti jopa 25–28 asteeseen sunnuntaina ja juhannusviikon maanantaina, kertoo meteorologi Anna Latvala Forecan sääblogissa.

MAINOS (ARTIKKELI JATKUU ALLA)
- -

Vielä perjantaina päivälämpötilat jäävät isossa osassa maata 15-20 asteeseen. Ennusteen mukaan lämpimän ilman aalto alkaa yltää Suomeen saakka lauantaina, jolloin päivälämpötila on lähes koko maassa 18-23 astetta. Sunnuntaina mittarissa voi olla paikoin jopa 28 astetta.

Lämmön ennustetaan jatkuvan maan etelä- ja keskiosassa vielä maanantaina. Juhannusviikon edetessä sää muuttuu kuitenkin uudelleen sateisempaan suuntaan. Tämänhetkisen ennusteen mukana juhannusaattona liikkeellä on sadekuuroja, ja päivälämpötilat jäävät pääosin 15-20 asteeseen.

Eteläisessä Euroopassa meneillään on helleaalto. Välimeren ympäristössä lämpötilat voivat nousta jopa 35-40 asteeseen. Suomeen viikonloppuna odotettava lämpimän ilman aalto onkin peräisin juuri Etelä-Euroopasta.

Voit halutessasi lukea Starassa myös lisää juuri tähän artikkeliin liittyvistä teemoista ja aiheista, kuten , tai laajemmin tästä aihealueesta Viihdeuutiset -osioistamme.

.