Juhannus on monille iloinen juhla, mutta pelastuslaitoksille se tietää kiireistä aikaa. Pohjois-Savon pelastuslaitos on antanut vinkkejä turvallisemman juhannuksen viettoon. Ne koskevat muun muassa tulen tekoa ja veden äärellä oleskelua.
Ennen avotulen sytyttämistä on tärkeää tarkkailla maastopalovaroituksia. Grilli puolestaan tulee sijoittaa palamattomalle alustalle pois talon räystään alta tai seinän läheltä. Grilliä ei saa jättää vahtimatta, ja lähellä on syytä säilyttää sammutusvälineitä.
Pelastusliivit kannattaa pukea jo laiturilla koko veneilyretken ajaksi erityisesti lasten kanssa. Lapsia ei tule jättää veden äärelle ilman valvontaa hetkeksikään. Uimaan ei kannata lähteä yksin aikuisenakaan.
Mikäli ranta ei ole entuudestaan tuttu, ei veteen kannata hypätä varmistamatta ettei pinnan alla ole kiviä tai tukkeja. Päihtyneenä ei luonnollisesti tule autoilla, veneillä tai uida. Tiellä liikkuvia kehotetaan välttämään myös kiirettä, pitämään taukoja, käyttämään turvavöitä ja sopeuttamaan ajonopeus sääoloihin sopivaksi.