Suomessa kulunut kesä on ollut poikkeuksellisen kylmä ja märkä, kun kesän alkamista on saatu odottaa viikkokaupalla, mutta toistaiseksi turhaan. Samaan aikaan kun Keski-Euroopassa on paahtavaa hellettä, on Suomessa värjötelty sateensuojassa ja vedetty lisää villasukkia jalkoihin. Nyt tilanne tulee kuitenkin viimein muuttumaan, kun kesä toden teolla alkaa.
Tuoreimpien sääennusteiden mukaan kesän ensimmäinen varsinainen helleputki olisi alkamassa lauantaina koko maassa, kun lämpätilat nousevat yli 25 asteen ensin Etelä-Suomessa ja sitten myös pohjoisessa. Perjantaina päästään jo hieman siedettävämpiin lukemiin, kun eteläisessä Suomessa elohopea on nousemassa arviolta noin 20 asteeseen ja Länsi-Suomessa hieman ylikin. Lapin pohjoisosissa voidaan perjantaina saada mittariin jo 23 astetta.
Helteiden lauantaina viimein alkaessa tulevat ne ennusteiden mukaan jatkumaan ainakin ensi viikon puoliväliin saakka, ja lomalaiset varmasti toivovat myös tätä pidempääkin hellejaksoa. Tänään torstaina lähes koko maassa nautitaan puolipilvisestä säästä noin 19-22 asteen lämpötiloissa. Itä-Suomessa lämpötila voi jäädä 17 asteeseen.