Larry David työstää uutta sarjaa – aiheena Yhdysvaltojen historia

Viihdeuutiset · Tim Isokivi

Seinfeld ja Curb Your Enthusiasm -komediasarjoista tunnettu Larry David ei ole vetäytynyt eläkkeelle. Koomikolla on jo työn alla uusi projekti HBO:lle. Kyseessä on sketsisarja, jonka teemana on Yhdysvaltojen historia.

Larry David käsikirjoittaa sarjaa yhdessä Jeff Schafferin kanssa. Schaffer toimi Curb Your Enthusiasmin tuottajana ja osa-aikaisena ohjaajana. Tulevan sarjan tuottajiin kuuluvat Yhdysvaltain entinen presidentti Barack Obama yhdessä vaimonsa kanssa Higher Ground Productions -tuotantoyhtiön alla.

– Olen istunut samassa pöydässä maailman hankalimpien johtajien kanssa ja paininut haastavimpien ongelmiemme kanssa. Mikään ei ole valmistellut minua työskentelemään Larry Davidin kanssa, Barack Obama vitsaili Varietyn mukaan.

Curb Your Enthusiasm päättyi viime vuonna. Sarjaa tehtiin yhteensä 12 tuotantokauden verran. Tulevassa sarjassa nähdään Davidin lisäksi muita kyseisestä sarjasta tuttuja näyttelijöitä sekä uusia kasvoja.