Aivojen toiminta saattaa heikentyä ikääntymisen myötä. Monet yli 40-vuotiaat huomaavat muistinsa pätkivän ja keskittymisen vaikeutuvan. Osa kärsii aivosumusta. Lääkärit muistuttavat, että ruokavaliolla voi olla merkittävä vaikutus aivojen hyvinvointiin.
Neurologi Alexander Zubkov kertoo, että ikääntymiseen liittyy verenkierron heikkenemistä, tulehdustilojen lisääntymistä ja hermovälittäjäaineiden vähenemistä. Nämä tekijät hidastavat muistia ja keskittymiskykyä. Toisaalta myös kielellinen osaaminen ja kokonaisvaltainen ajattelu paranevat ikääntyessä.
Aivoystävällisiä ruokia ovat muun muassa vihreä tee, saksanpähkinät, sienet, rasvainen kala ja tummat vihannekset. Nämä ruoat sisältävät antioksidantteja, omega-3-rasvahappoja ja B-vitamiineja, jotka tukevat hermoston toimintaa ja vähentävät kehon tulehdusta. Erityisesti vihreän teen L-teaniini ja pähkinöiden ALA-rasvahapot piristävät aivotoimintaa, Huffington Post uutisoi.
Asiantuntijat varoittavat myös aivoille haitallisista ruuista. Prosessoidut elintarvikkeet, lisätyt sokerit, transrasvat ja korkean omega-6-pitoisuuden öljyt voivat puolestaan edistää aivojen tulehdusta ja heikentää muistia. Pitkälle prosessoidut ruoat eivät tarkoita vain hampurilaisia ja sipsejä. Se tarkoittaa myös monia tuotteita, joita pidetään terveellisinä, kuten kauramaidot, vegaaniset jogurtit ja lihankorvikkeet.
Kun alkuperäiset raaka-aineet, kuten kaura, pavut tai soija, on hajotettu, muokattu ja yhdistetty uudelleen lisäaineiden, sakeuttajien, aromien ja makeuttajien avulla, syntyy lopputuloksena on tuote, joka näyttää terveelliseltä mutta käyttäytyy kehossa eri tavalla kuin käsittelemätön ruoka. Tämä on syy siihen, miksi ravitsemustutkijat varoittavat prosessoiduista tuotteista, oli niiden lähtökohta sitten kasvi tai eläin.