Suomessa on ollut vetinen ja myrskyisä kesä. Aurinkoa odotellessa moni saattaa surffailla netissä esimerkiksi asuntokaupoista haaveillen. Nordeasta kerrotaan, että myrskyt ja tulvat voivat heikentää asunnon vakuusarvoa ja nostaa asuntolainan hintaa.
Sään ääri-ilmiöiden vaikutukset näkyvät myös rakennusten suunnittelussa ja vaatimuksissa. Nordean mukaan etenkin tulvariskialueilla ostajien on syytä tarkistaa kohteen kunto ja se, onko kiinteistössä tehty riittäviä suojaustoimia. Nordean kyselyn mukaan 38 prosenttia suomalaisista on ottanut sään ääri-ilmiöt huomioon asumisratkaisuissaan.
Nordea Kiinnitysluottopankin toimitusjohtaja Jussi Pajalan mukaan tulvaherkillä alueilla sijaitsevat kiinteistöt voivat menettää arvoaan ja muuttua vähemmän halutuiksi, mikäli rakennuksia ei ole suojattu oikein. Pajalan mukaan myös pankit arvioivat entistä tarkemmin sääuhkien vaikutuksia asuntolainapäätöksiin. Avaintekijöiksi nousevat esimerkiksi salaojitus, vedenkestävät kellarirakenteet ja napakat julkisivut. Pajala kehottaa ostajia selvittämään kiinteistön historiaa ja alueen riskitekijöitä ennen ostopäätöstä.