Rihannan isän kuolinsyy selvisi – supertähti ei kommentoi

Viihdeuutiset · Terhi Piiroinen

Supertähti Rihannan isä, Ronald Fenty, on menehtynyt 70 vuoden iässä Los Angelesissa. Mies kuoli lyhyen sairauden jälkeen Cedars-Sinai Medical Center -sairaalassa. Nyt miehen kuolinsyy on kerrottu julkisuuteen.

TMZ:n haltuunsa saamien lääkärinlausuntojen mukaan Fenty menehtyi haimasyövän ja keuhkokuumeen yhdessä aiheuttamiin komplikaatioihin. Fenty oli taistellut pitkään syöpää vastaan, ja lähipiiri oli tiettävästi varautunut pahimpaan jo ennen hänen menehtymistään.

Ronald Fenty oli naimisissa Rihannan äidin, Monica Braithwaiten, kanssa ja parilla on kolme yhteistä lasta: Rihanna, Rorrey ja Rajad. Lisäksi Ronaldilla on kolme lasta aiemmista suhteistaan. Rihannan ja hänen isänsä välit ovat olleet kireät muun muassa vanhemman medialle antamien lausuntojen vuoksi.

Mies kertoi Rihannan elämästä lehdistölle ilman hänen lupaansa. Vuonna 2012 Rihanna kertoi Oprahille korjanneensa välinsä isäänsä, mutta vuonna 2019 hän haastoi Ronaldin oikeuteen, koska tämä käytti Rihannan nimeä luvatta mainostarkoituksissa. Rihanna ei ole toistaiseksi kommentoinut julkisesti isänsä kuolemaa.