Huippunäyttävästi mallinmitat täyttävä laulajatähti Dua Lipa voisi tunnetusti koska tahansa vaihtaa musiikkiuransa malliuraan, ja askeleita siihen suuntaan hän onkin tuntunut viime aikoina ottavan. Äskettäin Kosovon kansalaisuuden maan presidentiltä Vjosa Osmanilta saanut poptähti on nyt saanut kunnian, jota ei kovin monelle laulajalle tule.
Dua on nimittäin poseerannut usein esimerkiksi rannalla, mutta varsinaisia paljastuskuvia hänestä ei ole aiemmin otettu. Nyt on kuitenkin tullut niiden aika, kun hän on ottanut malliurallaan näyttävän askeleen eteenpäin. Lipa on nimittäin saanut kunnian poseerata Harpers Bazaar -muotilehden sivuilla, ja siellä hänen yllään nähdään myös läpinäkyvä harsomainen asu, joka taitaa olla hänen uransa rohkein poseerauksensa tähän mennessä.
Dua Lipa on syntynyt ja kasvanut Lontoossa, mutta hänen vanhempansa ovat kotoisin Kosovosta. Lipa vietti osan lapsuudestaan Pristinassa ennen paluutaan Britanniaan tavoittelemaan musiikkiuraa. Lipa sai vuonna 2022 Albanian kansalaisuuden, ja Kosovon kansalaisuus vahvistaa entisestään hänen sidettään juurilleen.