Säässä on tapahtunut viileä käänne. Vielä alkuviikosta osassa maassa päästiin nauttimaan kesäisestäkin lämmöstä, mutta sittemmin lämpötilat ovat romahtaneet koko maassa. Öisin voidaan mennä jo pakkasen puolelle.
Päivälämpötilat jäävät torstaina maan etelä- ja keskiosassa 12-17 asteeseen ja pohjoisessa 5-12 asteeseen. Forecan mukaan yöllä lämpötila on enimmäkseen 1-8 astetta. Hallaa voi esiintyä koko maassa, ja yöpakkasten mahdollisuus kasvaa sitä mukaan mitä pohjoisemmassa ollaan.
– Yön alimmat lukemat voivat selkeinä ja heikkotuulisina hetkinä käväistä eteläistä Suomea myöden lähellä nollaa astetta, kertoo meteorologi Markus Mäntykannas Forecan blogissa.
Mäntykannaksen mukaan aivan vielä ei kuitenkaan kannata puhua pysyvän syksyn alkamisesta. Ennusteen mukaan muutoksia suursäätyyppiin voi tulla jo elokuun viimeisen viikon loppupuolella. Mikäli Suomen yli lipuu elokuun lopulla korkeapaine, saattaisivat jopa yli 20 asteen lämpötilat olla jälleen mahdollisia.