Serena Williams laihdutti 14 kiloa lääkityksellä: ”Tunnen oloni upeaksi”

Fitness Lifestyle Terveys Viihdeuutiset · Kirjoittaja: , toimittaja

Tennistähti Serena Williams on kertonut kamppailleensa painonsa kanssa molempien raskauksiensa jälkeen, vaikka hän noudatti terveellistä ruokavaliota ja treenasi ahkerasti. Nyt 43-vuotias nainen on kertonut käyttäneensä GLP-1-lääkitystä painonhallintaan ja laihtuneensa yli 14 kiloa.

Serena Williams kertoi, että ilman lääkettä hän ei päässyt koskaan siihen painoon, johon hän halusi, vaikka hän teki kaikkensa. Lopulta 43-vuotias tähti päätti kokeilla GLP-1 -hoitoa lääkärin valvonnassa ja tuloksia alkoi syntymään nopeasti.

GLP-1-lääkkeet, kuten Ozempic ja Mounjaro, vaikuttavat aivoihin hilliten ruokahalua. Williams aloitti pistokset vuonna 2024 imetyksen loputtua ja kertoo hoidon tukeneen jo ennestään terveellisiä elämäntapoja. ”Se ei ollut oikotie vaan lisäapu kaikkeen siihen, mitä jo tein”, hän kertoi People-sivuston haastattelussa.

Painonpudotuksen myötä Williams sanoo voivansa paremmin kuin vuosiin. Naisen mukaan liikkuminen on helpompaa, nivelkipuja on vähemmän ja energiaakin kahden lapsen äidillä on enemmän. Tennistähti haluaa jakaa tarinansa avoimesti ja muistuttaa, että itsearvostus ei saa riippua vaa’an lukemasta: ”Sinun pitää rakastaa itseäsi joka koossa.”