Salma Hayek täytti 59 vuotta – kuuma biksuposeeraus huvijahdilta

Näyttelijä Salma Hayek on tunnettu monista menestyksekkäistä elokuvista, minkä lisäksi nainen on toiminut myös useiden kauneusalan kampanjoiden mainoskasvona. Viime aikoina Salma on julkaissut itsestään aktiivisesti kuvia eri somekanavissa.

------

Julkkiskaunotar on ollut aktiivinen etenkin hänen Instagram-kanavallaan. Salma Hayek on ahkeralla julkaisutahdillaan ja kauniilla kuvillaan onnistunut keräämään omalle Instagram-kanavalleen jo yli 30 miljoonaa seuraajaa.

Tätä virstanpylvästä tähti juhli myös julkaisemalla sen kunniaksi videon. Videolla nähtiin 30 vuoden takaa olevasta Desperado-elokuvasta otteita, ja nainen kertoikin siitä miten kyseinen elokuva antoi hänen uralleen näyttävän lähtölaukauksen.

Nyt Salma Hayek juhli myös syntymäpäiväänsä. Tähti täytti 59 vuotta, ja pääsee juhlimaan ensi vuonna uusia pyöreitä täyttäessään 60 vuotta.

Syntymäpäivänsä kunniaksi nainen julkaisi kanavallaan upean biksukuvan. Kuvassa tähti poseeraa jahdin kannella drinkki kädessään punaisessa uima-asussa samalla kun aurinko laskee hänen takanaan.

Salma Hayek pääsi taannoin toteuttamaan yhden unelmansa, jonka toteutumista tähti ei koskaan pitänyt edes mahdollisena. 59-vuotias nainen poseerasi suositun Sports Illustrated -lehden kansikuvassa.

Salma Hayek nähtiin kuvassa uima-altaassa upeat vihreät bikinit yllään. Sports Illustrated -lehden kanteen pääsy on monien mallien suurin saavutus, joka auttaa läpimurron tekemiseen.

Salma Hayek on pitänyt erityisen shokeeraavana sitä, että hän sai kunnian toimia mallina julkaisulle sen ikäisenä kuin hän on ja vartalolla, joka ei ole tyypillinen nuoren naisen mallivartalo.

Jos upotus ei näy, voit katsoa sen tästä.