Sandra Kubicka säväytti uimarannalla – kuin merenneito laiturilla

Puolalainen yrittäjä ja perheenäiti Sandra Kubicka tunnetaan kansainvälisesti erityisesti mallinurastaan ja sosiaalisen median tähtenä. Kuumimmaksi perheenäidiksi usein todettu kaunotar on poseerannut monissa muotilehdissä ja kampanjoissa.

------

Sandralla on vankka fanikunta varsinkin Euroopassa. Nyt hän on viettänyt näyttävästi aurinkolomaansa Kreikassa suomalaisillekin tutulla Zakynthosin saarella. Siellä ohjelmassa oli ainakin auringonottoa useissa paikoissa.

Kubicka hankki lomallaan päivetystä ainakin uimarannalla, laiturilla ja huvijahdilla, jonka kanssa seurue kaasutteli samalla pitkin saaren rannikkoa. Kuviensa saatteeksi Sandra oli merkinnyt vain delfiinin, ja hänet nähdääkin myös uimassa.

Viime vuosina Sandra Kubicka on laajentanut uraansa mallimaailman lisäksi myös yrittäjyyden puolelle, esimerkiksi oman kosmetiikkabrändinsä kautta.

Hänen Instagram-tilinsä toimii edelleen tärkeänä kanavana, jossa kaunotar jakaa seuraajilleen muotia, matkailua ja terveellistä elämäntapaa. Hänen seuraajansa taitavat kuitenkin odottaa kaikkein eniten vähäpukeisia poseerauksia.

Jos upotus ei näy, voit katsoa sen tästä.