Kanadalainen tanssija ja laulaja Tate McRae nousi suureen tunnettuuteen julkaistuaan muutama vuosi sitten You Broke Me First -nimisen kappaleen. Sen jälkeen suurta suosiota jatkoi greedy-niminen kappale, joka paisui jättihitiksi etenkin TikTok-sovelluksessa.
Nyt 22-vuotias artisti teki näyttävän sisääntulon MTV Video Music Awards -gaalan punaiselle matolle. Naisen yllä nähtiin valkoinen luomus, joka oli samaan aikaan eteerinen, herkkä ja seksikän.
Asun yläosasta laskeutui hame ja laahus, joka oli materiaaliltaan niin ohutta ja läpikuultavaa, että se paljasti artistin valkoiset alusvaatteet.
Tate McRae on tunnettu näyttävistä esiintymisasuistaan, joihin kuuluu usein sporttiset alusvaatteet. Tällä kertaa tähti esiintyi gaalassa valkoisissa alusvaatteissa, joissa oli kimaltelevia yksityiskohtia.
Yleensä naisen jalassa nähdään esiintyessä saappaat tai korkokengät, mutta tällä kertaa tähti esiintyi paljain jaloin.
Tate McRae esitti gaalassa kappaleet Revolving Door ja Sports Car. Nainen teki yleisön yllätykseksi lavalla myös vaikean tempun, joka aikoinaan levisi viraalihittinä sosiaalisessa mediassa. McRae sai kaikki ihmettelemään suut auki, kun hän taivutti selkäänsä kaarelle ja otti nilkastaan kiinni.
Siitä suoraan hän kaatui taakse päin siltaan ja nosti saman taivutetun jalan nyt osoittamaan suoraan kohti kattoa. Sen jälkeen hän veti itsensä sillasta takaisin ylös.
Tämä näyttävä tanssiliike nähtiin ensimmäisen kerran naisen musiikkivideolla. Moni ajatteli, että liikerata oli tehty jonkin kuvausniksin avulla. Joku arveli, että liikkeet on tehty taka perin. Tate McRae kuitenkin myöhemmin todisti tehneensä kyseisen koreografian oikeasti.
Sen jälkeen moni tanssija on yrittänyt samaan perässä ja todennut, että tähden suorittama temppu oli erittäin vaikea ammattitanssijoille ja vielä korkokengissä.
Jos upotus ei näy, voit katsoa sen tästä.