Turusta avautuu joulukuussa uusi suora lentoyhteys Liettuan pääkaupunkiin Vilnaan. Euroopan nopeimmin kasvaviin lentoyhtiöihin kuuluva Wizz Air on ilmoittanut aloittavansa Turku–Vilna-lennot Airbusin 239-paikkaisilla lentokoneilla.
Lento kestää noin tunnin ja 25 minuuttia. Yhtiön mukaan halvimmat lentoliput ovat tarjolla huikeaan 14,99 euron hintaan. Reitillä lennetään aluksi neljä kertaa viikossa.
Tammikuusta eteenpäin kolme kertaa viikossa. Turun ja Vilnan välillä on jo ennestään ollut matkustajavirtaa, mutta reitti on kulkenut aiemmin esimerkiksi Latvian kautta.
– Wizz on tunnistanut kysynnän ja lähtee nyt hakemaan markkinaa usealla suoralla viikkovuorolla ja erittäin edullisilla lippuhinnoilla, kertoo projektijohtaja Carol Aren Visit Turku Archipelagosta.
Vilna on Baltian helmi, ja sen Unescon maailmanperintökohteisiin kuuluva vanhakaupunki hurmaa kävijänsä. Keskusta on täynnä barokkikirkkoja, värikkäitä katuja ja kahviloita.
Turun lentokenttä on saanut viime kuukausina useita uusia yhteyksiä. Elokuussa Wizz Air kertoi avaavansa myös reitin Bukarestiin. Yhtiöllä on ennestään yhteys Gdanskiin.
Lisäksi Turusta pääsee SAS:in lennoilla Kööpenhaminaan ja Tukholmaan sekä airBalticin siivin Riikaan. Viime vuonna Turun lentoasemaa käytti noin 255.000 matkustajaa.
https://www.instagram.com/p/C5knc_KNGd-/