Oscar-palkittu ohjaaja Guillermo del Toro on ottanut käsittelyynsä yhden kaikkien aikojen kuuluisimmista kauhutarinoista. Tänä vuonna ensi-iltansa saa Frankenstein, joka perustuu Mary Shelleyn romaaniin. Elokuva julkaistaan Netflixissä 7. marraskuuta.
Frankenstein kertoo tutkija Victor Frankensteinistä, jonka tavoitteena on luoda itse elämää. Miehen hirviömäisen kokeen lopputulos uhkaa lopulta hänen omaa ja läheistensä henkeä.
Victor Frankensteinia näyttelee Oscar Isaac ja hänen luomustaan Jacob Elordi. Elokuvan muissa keskeisissä rooleissa nähdään muun muassa Mia Goth, Christoph Waltz ja Charles Dance.
Frankenstein on ollut del Toron intohimoprojekti jo vuosikausia ennen elokuvan varsinaisen tuotannon alkamista. Elokuva saa ennen Netflix-julkaisua rajoitetun elokuvateatterikierroksen 17. lokakuuta alkaen.
Esimakua del Toron Frankensteinistä saadaan tuoreessa trailerissa. Traileri ei kuitenkaan vielä juurikaan paljasta, miltä komeasta ulkonäöstään tunnettu Elordi näyttää klassisena hirviöhahmona.
Voit lukea Starassa myös lisää tähän kyseiseen artikkeliin liittyvistä aiheista, kuten elokuva, Guillermo del Toro, Jacob Elordi tai laajemmin aihealueesta Viihdeuutiset.