Joulurieha on täällä taas – konserttikiertue järjestetään neljättä kertaa

Suomalaisten suosikkijoulukiertue Joulurieha palaa jälleen tänä talvena levittäen kaupunkeihin konsertti kerrallaan joulun iloa. Jo neljättä kertaa järjestettävä konserttisarja tuo yhteen maan eturivin muusikot, Osmo Ikosen, Lenni-Kalle Taipaleen, Marzi Nymanin ja Joonas Kaikon.

---
---

Kiertueen idea on säilynyt samana sen alusta saakka. Muusikot haluavat soittaa suomalaisille rakkaimpia joululauluja rohkeilla, energisillä ja musikaalisesti rikkailla sovituksilla.

– Jouluriehassa parasta on leikki. Se, kun astuu lavalle parhaiden pelimannien kanssa ja on vain oltava hetkessä kiinni. Jokainen konsertti on erilainen, mutta yhtään huonoa ei ole ollut, Osmo Ikonen kertoo.

Tämän vuoden Joulurieha 2025 -kiertue ulottuu aina Huittisista Kuopioon ja pysähtyy yhteensä kymmenellä paikkakunnalla. Vuosien varrella kiertue on vakiinnuttanut paikkansa suomalaisten sydämissä, ja sen ainutlaatuinen yhdistelmä virtuoosimaisuutta, lämpöä ja huumoria on tehnyt siitä yhden maan rakastetuimmista joulukonserttiperinteistä.

Jouluriehan tähtinimet ovat tuttuja myös television ja popmusiikin puolelta. Osmo Ikonen tunnetaan muun muassa SuomiLove-ohjelmasta ja Sunrise Avenue -yhtyeestä, kun taas Lenni-Kalle Taipale on The Voice of Finlandin housebändin kapellimestari.

Kitaristi Marzi Nyman on yksi Suomen omaperäisimmistä muusikoista, ja rumpali Joonas Kaikko on soittanut lukuisien huippuartistien, kuten Cheekin ja Abreun, taustalla.

Joulurieha 2025 käynnistyy 4. joulukuuta Huittisista ja päättyy 20. joulukuuta Tampere-taloon. Luvassa on jälleen konsertteja, joiden siivittämänä suomalaiset pääsevät taas virittäytymään joulutunnelmaan.

Voit lukea Starassa myös lisää tähän kyseiseen artikkeliin liittyvistä aiheista, kuten , tai laajemmin aihealueesta Viihdeuutiset.