Kindly Myersin povekas iltapuku uhmasi painovoimaa

Somekaunotarten kärkikaartiin viime vuosina kovasti nousua tehnyt Kindly Myers säväyttää nykyisin lähinnä somessa, ja taannoisen sotilasuransa jättämisen myötä hänellä on ollut aiempaa enemmän aikaa malliuralleen. Myös tällä uralla tausta sotilaana näkyy ajoittain selvästi.

---
---

Nyt ei ole kuitenkaan ollut kyse siitä, sillä Myers nähdään todella rohkeassa iltapuvussa, jonka yläosa uhmaa selvästikin painovoimaa. Niukka yläosa oli nimittäin hetkellä millä hyvänsä esitellä Kindlyä hieman liiankin kanssa, mutta ainakin kuvissa kurvit pysyivät vielä kurissa.

Myersillä on nykyisin lähes kolme miljoonaa seuraajaa jo pelkästään Instagramissa, ja hänen suosionsa on ollut jo pitkään kovassa kasvussa. Suuri somesuosio tukee tietenkin Kindlyn malliuraa, joka on lähtenyt käyntiin hyvin.

Kindly on rakentanut itselleen vahvan henkilöbrändin, ja hänen kurvikas vartalonsa on haluttu mukaan moniin kampanjoihin. Myers julkaisee itsestään usein somessa upeita kuvia, joille hänen sotilastaustansa luo tietenkin poikkeuksellisen viitekehyksen. Tämä näkyy ajoittain myös hänen kuviensa aihevalinnoissa.

Jos upotus ei näy, voit katsoa sen tästä.

Voit lukea Starassa myös lisää tähän kyseiseen artikkeliin liittyvistä aiheista, kuten tai laajemmin aihealueesta Viihdeuutiset.