Yhdysvaltalainen laulaja ja someilmiö D4vd, oikealta nimeltään David Burke, on keskellä järkyttävää rikostutkintaa. Hänen omistamastaan autostaan löytyi 15-vuotiaan tytön ruumis syyskuussa Hollywoodissa.
Kyseessä oli Celeste Rivas Hernandez, joka oli ollut kateissa huhtikuusta lähtien. Auto oli hinattu pois väärin pysäköimisen vuoksi Hollywood Hillsin varakkaalta Bird Streets -alueelta.
Hinausfirman työntekijät havaitsivat siitä voimakkaan hajun. Poliisi ei ole vieläkään nimennyt epäiltyjä. Edes sitä ei ole kerrottu, mikä D4vd:n mahdollinen yhteys uhriin on. Tapauksen tutkinta on yhä avoin.
Los Angelesin poliisilaitos (LAPD) on kieltäytynyt kommentoimasta yksityiskohtia. Lisäksi Celeste Rivas Hernandezin kuolinsyy on toistaiseksi selvittämättä. Ruumiinavauksen lopulliset tulokset voivat kestää kuukausia.
Artisti oli kiertueella
Laulaja D4vd, oikealta nimeltään David Anthony Burke, oli ruumiin löytöhetkellä kiertueella. Hän esiintyi vain päivä ruumiin löytymisen jälkeen loppuunmyydyssä konsertissa Minneapolisissa ja lauloi hittiään nimeltään Romantic Homicide. Kappaleessa lauletaan exän tappamisesta ilman katumusta.
Loput kiertueesta peruttiin. D4vd palkkasi tunnetun puolustusasianajaja Blair Berkin, joka on aiemmin edustanut muun muassa Kanye Westiä, Lindsay Lohania ja Mel Gibsonia.
D4vd ei ole kommentoinut tapausta julkisesti, mutta hänen edustajansa ovat ilmoittaneet, että hän tekee yhteistyötä viranomaisten kanssa.
Law & Crimen mukaan tapauksen parissa työskentelevä yksityisetsivä Steve Fischer on saanut haltuunsa lähialueiden valvontakameroiden kuvaamaa videomateriaalia, jolla näkyy autoa viimeiseksi kuljettanut henkilö.
Video on ojennettu viranomaisille. Lisäksi yksityisetsivä on löytänyt artistin entisestä asunnosta ihmisen hävittämiseen soveltuvaa välineistöä. D4vd on muuttanut äitinsä luokse Teksasiin.
Voit lukea Starassa myös lisää tähän kyseiseen artikkeliin liittyvistä aiheista, kuten D4vd tai laajemmin aihealueesta Viihdeuutiset.