Putki kaulan ympärillä kulkenut kettu pelastettiin – ”Yhteistyöhaluinen potilas”

Viihdeuutiset Kirjoittaja: , toimittaja Ilmoita virheestä, Tietoa meistä
Toimitusperiaatteet

Yhdysvaltojen Pennsylvaniassa tehtiin syksyllä havaintoja erikoisen näköisestä ketusta. Kävi ilmi, että eläimen kaulan ympärille oli juuttunut viemäriputken osa.

MAINOS ALKAA
MAINOS LOPPUU

Ensimmäinen ilmoitus ketusta tehtiin lokakuussa. Vaarallista somistetta yllään kantaneesta eläimestä tehtiin sittemmin havaintoja eri puolilla Delawaren piirikuntaa. Kettu sai ovelaa tarkoittavan lempinimen Sly.

Paikallisen eläinsuojan väki yritti tavoittaa ketun auttaakseen sitä. Lopulta Good Boy Dog Recovery -järjestön vapaaehtoistyöntekijät onnistuvat ottamaan Slyn kiinni.

Kettu toimitettiin Pocono Wildlife Rehabilation and Education Center -eläinsuojaan. Putki irrotettiin kaulan ympäriltä lujien materiaalien leikkaamiseen tarkoitetuilla saksilla.

– Sly tiesi meidän auttavan ja oli erittäin yhteistyöhaluinen potilas. Kettu voidaan siis palauttaa kotiin jo samana iltana, eläinsuojan Facebook-julkaisussa kerrottiin.

Sly sai eläinsuojassa myös rokotukset. Kettu oli kaulansa ympärille jumiin jääneestä esineestä huolimatta hyväkuntoinen.

Voit halutessasi lukea Starassa myös lisää juuri tähän artikkeliin liittyvistä teemoista ja aiheista, kuten tai laajemmin tästä aihealueesta Viihdeuutiset -osioistamme.