Muistatko mitä teit seitsemän vuotta sitten? Kuvittele, että olet hakenut oikeutta suomalaiselta tuomioistuinlaitokselta ja joudut odottamaan yhtä monta vuotta ratkaisua. Länsi-Uudenmaan käräjäoikeudessa käsiteltiin yksinkertainen vahingonkorvausjuttu lokakuussa 2024.
Erikoisen jutusta tekee se, että asia oli tullut käräjäoikeuteen vireille jo vuonna 2016. Apulaisoikeuskansleri puuttui tilanteeseen ja antoi jutun käsittelystä vastanneelle käräjätuomarille virallisen huomautuksen.
Vaikka Suomessa on pitkät käsittelyajat oikeudessa ja maamme on saanut sen vuoksi jopa huomautuksia, niin lähes kahdeksan vuoden pituinen odottelu on kaikilla mittareilla poikkeuksellisen pitkä. Perustuslaki jo yksin takaa jokaiselle oikeuden saada asiansa käsitellyksi ilman aiheetonta viivytystä.
Juttu seisoi pitkiä jaksoja täysin paikallaan. Asiakirjoista käy ilmi, että se odotti pöydällä muuttumattomana muassa vuosina 2017–2020 ja uudelleen aina vuoteen 2024 saakka. Lopulta asia ratkaistiin melko suoraviivaisesti kirjallisessa menettelyssä ja vieläpä ilman pääkäsittelyä.
Käräjätuomari kertoi apulaisoikeuskanslerille antamassaan selvityksessään, että hänen työtaakkansa oli paisunut vuosien varrella kohtuuttomaksi. Hän hoiti yhtä aikaa sekä siviilijuttuja, riitautuneita summaarisoita asioita että kiireellisiä rikos- ja lastensuojeluasioita. Lisäksi pitkiä oikeudenkäyntejä oli osunut juuri samaan ajanjaksoon.
Oikeuskansleri-instanssin mukaan työtilanne selittää viivästystä. Se ei kuitenkaan poista sitä tosiasiaa, että käsittelyaika oli poikkeuksellisen pitkä ja valtiolle koitui siitä taloudellista vahinkoa. Valtio maksoi viivästyshyvityksiä yhteensä 4.200 euroa.
Myös käräjäoikeuden laamanni myönsi, että myös hänen olisi pitänyt puuttua tilanteeseen aikaisemmin. Työtehtäviä olisi pitänyt järjestää ja tehdä ruuhkautuneiden juttujen purkua jo ennen vuotta 2023. Oikeuskansleri katsoi, että vaikka viivästyminen oli vakavaa, tapaus ei yltänyt rikosoikeudellisen vastuun tasolle. Tuomarin ei myöskään epäilty toimineen välinpitämättömästi, vaan hänen tilanteensa oli yksinkertaisesti kuormittunut liiaksi.
Voit lukea Starassa myös lisää tähän kyseiseen artikkeliin liittyvistä aiheista, kuten käräjäoikeus, laki, oikeus tai laajemmin aihealueesta Ohhoh!.