Rihanna juhli Barbadoksen itsenäisyyspäivää – julkaisi ennennäkemättömiä rantakuvia

Laulaja Rihannan ja räppäri A$AP Rockyn perhe on syyskuussa kasvanut. Pariskunnalle syntyi tytär, joka on Rihannan ja Rockyn kolmas lapsi. Rihanna ilmoitti sosiaalisessa mediassa ilouutisesta ja kertoi, että he antoivat lapselleen nimeksi Rocki Irish Mayers.

MAINOS
-

Nyt 37-vuotias Rihanna jakoi Instagramissa aiemmin julkaisemattomia bikinikuvia raskausajoiltaan Barbadoksen 59. itsenäisyyspäivän kunniaksi. Laulaja vietti juhlapäivää kotisaarellaan perheensä kanssa ja julkaisi samalla harvinaisia otoksia elämästään lasten ja puolison A$AP Rockyn kanssa.

Syyskuussa syntyneen Rocki-tyttären lisäksi pariskunnalla on kolmevuotias poika RZA Athelston Mayers ja kaksivuotias Riot Rose Mayers. Julkaisussaan Rihanna esitteli sekä rentoja rantahetkiä että pikkulapsiperheen arkea.

Eräässä kuvassa raskaana oleva tähti kelluu turkoosissa merivedessä ja nauttii kookosjuomaa, toisessa taas pieni Riot hymyilee leveästi syödessään tuoretta hedelmää. Kuvien yhteyteen laulaja kirjoitti tunteikkaan viestin Barbadokselle, jota hän kutsuu ylpeänä omaksi kodikseen.

Rihanna onnitteli Barbadosta sekä sen 59. itsenäisyysvuodesta että neljännestä vuodesta tasavaltana. Hän huomioi myös maan uuden presidentin, Jeffrey Bosticin, virkaanastujaiset ja kiitti pääministeri Mia Mottleytä Barbadoksen johdosta. ”Barbados, rakastan sinua”, tähti kirjoitti julkaisussaan.

Popikonin siteet Barbadokseen ovat aina olleet tiiviit. St. Michaelissa syntynyt ja kasvanut Rihanna nousi maailmanmaineeseen teini-ikäisenä, mutta on uransa huipulta huolimatta säilyttänyt tiiviin yhteyden juurilleen. Hän on vuosien varrella toiminut myös virallisena suurlähettiläänä ja tuonut kotisaarensa kulttuuria esiin niin hänen musiikissaan kuin tyylissäänkin.

Voit lukea Starassa myös lisää tähän kyseiseen artikkeliin liittyvistä aiheista, kuten tai laajemmin aihealueesta Viihdeuutiset.