Paul Thomas Andersonin ohjaama ja Leonardo DiCaprion tähdittämä One Battle Another sai teatteriensi-iltansa syyskuussa. Elokuva saapui katsottavaksi kuukausimaksulliseen HBO Max -suoratoistopalveluun perjantaina 19. joulukuuta.
Julkisuutta aktiivisesti välttelevä DiCaprio näyttelee elokuvassa entistä vallankoumuksellista Bobia, joka elää eristyksissä tyttärensä Willan kanssa. Kun Bobin arkkivihollinen palaa kuvioihin ja Willa katoaa, joutuu Bob kohtaamaan oman menneisyytensä.
Mustaa komediaa ja jännitystä yhdistelevä One Battle After Another oli arvostelumenestys. Elokuvan tuoreusaste on Rotten Tomatoes -palveussa 95 prosenttia, mikä tarkoittaa valtaosan arvosteluista olleen positiivisia. Lisäksi elokuva on kerännyt peräti yhdeksän Golden Globe -ehdokkuutta.
DiCaprion ohella One Battle After Anotherin keskeisissä rooleissa nähdään muun muassa Sean Penn, Benicio del Toro, Regina Hall, Regina Hall ja Chase Infiniti. Elokuva perustuu löyhästi Thomas Pynchonin romaaniin Vineland.
Elokuvasta riittää katseltavaa joulun aikaan, sillä sen pituus on 2 tuntia ja 42 minuuttia. HBO Maxin ohella elokuva on katsottavissa kotona vuokra- ja myyntiversioina.
Leonardo DiCaprio on yhdysvaltalainen näyttelijä ja tuottaja, joka teki läpimurtonsa Titanic-elokuvassa, josta tuli yksi elokuvahistorian suurimmista menestyksistä. DiCaprio tunnetaan vaativista rooleistaan ja erityisesti yhteistyöstään ohjaaja Martin Scorsesen kanssa. Hän on voittanut Oscar-palkinnon roolistaan elokuvassa The Revenant.
Voit lukea Starassa myös lisää tähän kyseiseen artikkeliin liittyvistä aiheista, kuten elokuva, HBO, Leonardo DiCaprio tai laajemmin aihealueesta Viihdeuutiset.