Grammy-palkittu yhdysvaltalainen laulaja-lauluntekijä Bruno Mars julkaisee uutta musiikkia. Artisti paljasti Instagram-tilillään The Romantic -nimisen uuden albuminsa ilmestyvän 27. helmikuuta.
Uuden albumin julkistaminen tuli faneille iloisena yllätyksenä. Marsin edellisen sooloalbumin julkaisusta tulee tänä vuonna kuluneeksi jo 10 vuotta.
Esimakua The Romantic -albumista saatiin I Just Might -singlen muodossa. Single julkaistiin musiikkivideon kera perjantaina 9. tammikuuta.
Artisti suuntaa uuden albuminsa myötä kattavalle kiertueelle. Huhtikuussa käynnistyvän kiertueen aikana Mars esiintyy muun muassa Yhdysvalloissa, Ranskassa, Saksassa ja Iso-Britanniassa.
Bruno Mars tunnetaan muun muassa jättihitiksi nousseesta Uptown Funk -kappaleestaan. Soolouransa ohella artisti on muun muassa esiintynyt duona Anderson .Paakin kanssa Silk Sonic -nimen alla ja duetoinut Lady Gagan sekä Rosén kanssa.
Voit lisätä Staran Googlen ensisijaiseksi lähteeksi klikkaamalla tästä ja ruksittamalla laatikon. Voit myös lukea lisää tähän artikkeliin liittyvistä teemoista ja aiheista, kuten Bruno Mars tai laajemmin samasta aihealueesta Viihdeuutiset -osioistamme.