Nyt puhuu Anne Kukkohovi: ”Mitä edes pystyy enää jakamaan”

Viihdeuutiset Kirjoittaja: , toimittaja Ilmoita virheestä, Tietoa meistä
Toimitusperiaatteet

Suomalainen malli Anne Kukkohovi asuu nykyään Yhdysvalloissa. Hän on edelleen pidetty juontaja ja mediapersoona, joka nousi suuren yleisön tietoisuuteen 1990-luvulla. Nyt Kukkohovi on jakanut sosiaalisessa mediassa henkilökohtaisen päivityksen.

MAINOS ALKAA
MAINOS LOPPUU

Hän avaa syitä viime aikojen hiljaisuudelleensa. Julkaisun yhteydessä hän poseeraa rauhallisena ja tyylikkäänä. Kukkohovi kirjoittaa kamppailleensa sanojen löytämisen kanssa.

Elämä kahden maan välillä, uuden alun rakentaminen ja samaan aikaan ympäröivän maailman levottomuus ovat hänen mukaansa vaikuttaneet kovasti. Se on vaikuttanut myös siihen, mitä hän kokee mielekkääksi jakaa julkisesti.

– Viime aikoina sanojen löytäminen on ollut vaikeaa, Kukkohovi kirjoittaa.

– Eläminen kahden maan välissä, uuden rakentamista samaan aikaan kun maailma murenee, se vaikuttaa siihen, mitä edes pystyy julkisesti jakamaan, hän kirjottaa, mutta lisää loppuun, että tuskin kukaan on myöskään menettänyt mitään.

– Ehkä se on halua pysyä inhimillisenä hetkinä, jotka eivät kaipaa kevyitä kommentteja.

Kommentoijat kertovat itsekin rajoittaneensa uutisten seuraamista ja hakevansa lohtua luonnosta, hiljaisuudesta ja pienistä kauniista hetkistä. Moni tunnistaa tarpeen vetäytyä hetkeksi, jotta jaksaisi huolehtia itsestään ja läheisistään.

Voit halutessasi lukea Starassa myös lisää juuri tähän artikkeliin liittyvistä teemoista ja aiheista, kuten tai laajemmin tästä aihealueesta Viihdeuutiset -osioistamme.