Lähi-idän tilanne vaikuttaa Finnairin lentoihin. Muiden kansainvälisten lentoyhtiöiden tavoin myös Finnair on nyt keskeyttänyt lentonsa Irakin ilmatilan läpi. Finnairin päätös vaikuttaa Dohan ja Dubain lentoihin.
Tilanne Iranin yläpuolella on ollut viime päivinä vaihteleva, sillä Iran sulki ilmatilansa keskiviikkona reiluksi kahdeksi tunniksi. Yhdysvaltojen FAA-ilmailuviranomaisten mukaan syynä kieltoon oli pelko Yhdysvaltojen ilmaiskusta.
Samanlainen kieltoalue määrättiin Iranin ylle myös keskiviikon ja torstain välisenä yönä kello 01.14 – 03.30 väliseksi ajaksi. Monet länsimaiset lentoyhtiöt tekivät tämän jälkeen päätöksen lopettaa kokonaan Iranin ilmatilan käyttämisen toistaiseksi kokonaan.
Esimerkiksi saksalainen lentoyhtiö Lufhansa on kertonut lopettavansa Iranin ja Irakin ilmatilojen käytön toistaiseksi. Finnair teki päätöksen keskiviikkona illalla, Finnairin Pauliina Palttala kertoo.
Lentoreittien muuttamisen seurauksena Finnairin lennot Dohaan ja Dubaihin pitenevät puolesta tunnista puoleentoista tuntiin säätilasta riippuen. Finnair ei ole viime aikoina Iranin ilmatilaa.
Myös Air India on kertonut reitittävänsä lentojaan uudelleen. Iranin ilmatila suljettiin kaikilta paitsi kansainvälisiltä saapuvilta ja lähteviltä siviililennoilta väliaikaisesti torstain vastaisena yönä Suomen aikaa. Uutistoimisto Reutersin mukaan Iran on sittemmin avannut ilmatilansa uudelleen.
Voit halutessasi lukea Starassa myös lisää juuri tähän artikkeliin liittyvistä teemoista ja aiheista, kuten Finnair tai laajemmin tästä aihealueesta Matkailu, Uutiset -osioistamme.