Suomessa on tänä talvena nähty eteläistä Suomea myöden kipakoita pakkasia, jotka ovat aiheuttaneet autoilijoille monenlaisia haasteita. Selvitimme nyt miten auton tuulilasin jäätymistä sisäpuolelta voi tehokkaasti ehkäistä.
Poliisi on tänäkin talvena jakanut jo lukuisia sakkoja, kun autoilijoita on lähtenyt liikkeelle vajavaisella näkyvyydellä. Tuulilasin tulee olla aina puhdas jäästä ja lumesta, jotta autoilija voi havainnoida muuta liikennettä riittävästi. Autoilijalla tulee olla hyvä näkyvyys eteen, taakse ja sivuille.
Sisäpuolelta jäätynyt tuulilasi
Tuulilasin jäätyminen sisäpuolelta johtuu lähes aina auton sisällä olevasta kosteudesta, joka on tullut esimerkiksi hengityksestä, märistä vaatteista ja Suomen olosuhteissa ennen kaikkea kenkien mukana tulleesta lumesta. Osuessaan kylmään ja likaiseen tuulilasiin kosteus tiivistyy ja jäätyy varsinkin auton seisoessa pysäköitynä.
Auton ilmastointi poistaa tuulilasiin kertynyttä jäätä tehokkaasti, mutta ilmiöön voi vaikuttaa myös ehkäisevästi. Keskeisintä on pyrkiä välttämään kosteuden päättymistä autoon sisälle ja pyrkiä pitämään tuulilasi sisäpuolelta puhtaana. Kokosimme nyt viisi käytännön vinkkiä, joilla tuulilasin jäätymistä sisäpuolelta voi ehkäistä.
1. Kuivaa auton sisätilat jo illalla
Talvella autoiltaessa on tärkeää että mahdollinen lumi ja siitä sulanut vesi pyritään kuivattamaan ajoissa. Märät vaatteet, jalkatilan matot ja esimerkiksi lumiharja tulisi viedä pois autosta jo edellisenä iltana.
Lisäksi matkustamon ikkunoiden kautta tapahtuva tuuletus on tehokas keino poistaa ilmaan sitoutunutta kosteutta auton ulkopuolelle. Tämä toimii esimerkiksi siten, että lämpimällä autolla kotipihaan ajettaessa pidetään ikkunoita hetki avoinna.
2. Käytä ilmastointia
Moni jättää autonsa AC-ilmastoinnin käyttämättä talvella, mikä on virhe. Ilmastointi nimittäin sulattaa tuulilasin sisäpuolelta, mutta sen tärkein vaikutus on, että ilmastointi vähentää auton sisätilan kosteutta ja siten tuulilasin jäätymisriskiä. Kostean ilman poistuessa autosta ilmastoinnin kautta riski uudelle jäätymiselle pienenee huomattavasti.
3. Älä kierrätä sisäilmaa
Edellisessä kohdassa mainitulla tavalla on tärkeää, että ilmastointi poistaa kosteutta auton sisältä. Mikäli asetuksista valitsee kuitenkin sisäilman kierrättämisen, pysyy auto hieman helpommin lämpimänä, mutta silloin kosteus jää kiertämään auton sisälle. Lämmityksen lisäksi on tärkeää, että auton sisäilma on puhdasta ja mahdollisimman kuivaa.
4. Pidä tuulilasi puhtaana
Kosteus tarttuu helpommin likaisen tuulilasin sisäpintaan, joten tuulilasit ja etummaiset sivulasit tulee pitää mahdollisimman puhtaana. Tuulilasia ei pidä koskea paljaalla kädellä, sillä kädestä lasiin tarttuva rasva toimii hyvänä kiinnitysalustana jäätyvälle kosteudelle.
Jos jäätynyttä huurretta menee hankaamaan kädellä, voi seuraavalla kerralla olla ikkunassa entistä enemmän jäätä. Lisäksi Traficom muistuttaa, että likainen lasi aiheuttaa myös häikäisyä ja siten vaaratilanteita varsinkin aurinkoa vasten ajettaessa.
5. Huollata ilmanvaihto
Auton sisäilman pitäminen puhtaana ja mahdollisimman kuivana edellyttää, että auton ilmanvaihtojärjestelmää on huollettu asianmukaisesti. Tämä sisältää myös suodatinten vaihdon, sillä tukkeutunut raitisilmasuodatin ei puhdista riittävästi ja voi johtaa jopa entistäkin tunkkaisempaan ja kosteampaan sisäilmaan.
Mikäli nämä vinkit eivät toimi, kannattaa tarkistaa auton tiivisteet, joista auton sisälle voi valua lumesta ja jäästä sulavaa vettä. Sulamisesta aiheutuva kosteutta voi olla niin paljon, että edellä olevat vinkit eivät enää riitä sen poistamiseksi.
Voit halutessasi lukea Starassa myös lisää juuri tähän artikkeliin liittyvistä teemoista ja aiheista, kuten auto, liikenne, talvi tai laajemmin tästä aihealueesta Autot, Viihdeuutiset -osioistamme.
PS: Lue lisää autoista Tyyliniekka.fi -verkkolehdestä.