Sää on parhaillaan lauhtumassa koko maassa, ja kiinteistöjen omistajien kannattaa nyt huomioida se asianmukaisesti. Lämpötilan nollaraja voi nousta viikonloppuna paikoin Lappiin saakka. Luvassa on myös lumisadetta ja jäätävää vesisadetta, joten autoilijoiden tulee olla huolellisia.
Euroopan keskipitkien sääennusteiden keskuksen tuoreen kuukausiennusteen mukaan pakkanen kiristyy jälleen 19. tammikuuta alkavalla viikolla. Suomi jakautuu kahtia lämpötilapoikkeaman osalta.
Suomen suuret lämpötilaerot tasoittuvat
Etelä- ja keskiosaan ennustetaan tavanomaista kylmempää säätä, pohjoiseen puolestaan tavanomaista tai hieman lauhempaa.
– Käytännössä lauha Lappi ja kylmä etelä tarkoittavat tavallista pienempiä lämpötilaeroja maan eri osien välillä. Lämpötila pysynee mantereen puolella useimpina päivinä pakkasella, ja jos sää pääsee välillä selkenemään, kireät pakkaset ovat mahdollisia koko maassa, kertoo meteorologi Anna Latvala Forecan sääblogissa.
Tuoreen kuukausiennusteen perusteella sää on korkeapainetyyppistä myös tammikuun viimeisellä viikolla. Kuukausi on päättymässä tavanomaista kylmemmän sään merkeissä. Sademäärästä ennustetaan keskimääräistä pienempää. Sään ennustetaan jatkuvan talvisena myös helmikuussa. Kylmän ennusteen taustalla on mahdollinen korkeapaine.
– Tammikuun loppu ja helmikuun alku ovat vuoden tilastollisesti kylmintä aikaa, mutta valon määrä lisääntyy nopeasti. Helmikuun puolella auringon lämmittävän vaikutuksen alkaa vähitellen huomata ja pakkasesta huolimatta sää voi tuntua jo aavistuksen keväisemmältä, Latvala kertoo.
Voit halutessasi lukea Starassa myös lisää juuri tähän artikkeliin liittyvistä teemoista ja aiheista, kuten sää, talvi tai laajemmin tästä aihealueesta Viihdeuutiset -osioistamme.