Avoimien työpaikkojen määrä on laskenut. Laskua näkyi loppuvuonna sekä edellisestä neljänneksestä että vuotta aiemmasta, kertoo Tilastokeskus.
Työpaikkoja oli auki vuoden 2025 viimeisellä neljänneksellä noin 22 700. Määrä oli 31 prosenttia pienempi kuin vuoden 2024 vastaavana ajankohtana.
Loppuvuonna avoinna olleista työpaikoista 30 prosenttia oli määräaikaisia ja 16 prosenttia osa-aikaisia. Luvut selviävät avoimet työpaikat -tilastosta.
– Suhteellisesti tarkastellen suurin pudotus tapahtui juuri osa-aikaisissa työpaikoissa, sillä niitä oli loppuvuonna tarjolla vain puolet viime vuoden määrästä, kertoo Tilastokeskuksen yliaktuaari Kirsi Toivonen tiedotteessa.
Vuonna 2025 avoinna oli keskimäärin 34 100 työpaikkaa. Lukumäärä on 22 prosenttia pienempi kuin vuonna 2024.
– Viime vuonna avoinna oli vähiten työpaikkoja sitten vuoden 2016. Vuoden 2022 tasoon verrattuna avoimien paikkojen määrä on puolittunut, kertoo yliaktuaari Matti Lahdenmäki.
Määräaikaisten työpaikkojen osuus kasvoi koko vuoden tasolla selvästi. Avoimista työpaikoista 43 prosenttia oli määräaikaisia vuonna 2025.
Osuus nousi Lahdenmäen mukaan kusi prosenttia edeltävästä vuodesta. Määräaikaisten työpaikkojen osuus oli pienimmillään vuonna 2022.
Työpaikkoja oli viime vuonna tarjolla eniten, noin 12 400, Helsinki-Uusimaa-suuralueella. Avointen työpaikkojen määrä laski eniten Länsi-Suomen suuralueella, jossa pudotusta oli 34 prosenttia.
Avoimet työpaikat vähenivät edellisvuoteen verrattuna eniten kaupan, kuljetuksen ja varastoinnin sekä majoitus- ja ravitsemistoiminnan alla.
– Suhteellisesti suurinta lasku oli kuitenkin rakentamisen alalla, jossa avoimet työpaikat vähentyivät 47 prosenttia vuotta aiemmasta, Lahdenmäki kertoo.
Avoimista työpaikoista lähes 70 prosenttia oli viime vuonna yksityisissä yrityksissä. Kuntien ja kuntaryhmien osuus oli 17 prosenttia ja valtion reilut 3 prosenttia.
Voit halutessasi lukea Starassa myös lisää juuri tähän artikkeliin liittyvistä teemoista ja aiheista, kuten työ, työnhaku tai laajemmin tästä aihealueesta Uutiset -osioistamme.