Uuden Musiikin Kilpailu eli UMK huipentuu lauantaina 28. helmikuuta järjestettävän finaaliin. Illan aikana kuullaan musiikkia paitsi kilpailevilta artisteilta, myös erikoisvierailta.
UMK:n väliajalla lavalle nousee laulaja Sonja Lumme. Iskelmätähti edusti Suomea Euroviisuissa vuonna 1985 kappaleella Eläköön elämä.
Sonja Lumme esiintyy UMK:ssa Eläköön Elämä -ohjelmanumeron merkeissä. Tiedotteen mukaan numerossa juhlistetaan Yle 100 -juhlavuotta, ja teemana ovat UMK:n vuosien ajan tarjoilemat yhteiset hetket.
– UMK on noussut maassamme vuoden tärkeimmäksi isoksi musiikkitapahtumaksi ja on hienoa saada olla osa tätä upeaa ja korkeatasoista showta. Erityisen mahtavaa on esittää oma euroviisuedustuskappaleeni Eläköön elämä, josta on tullut ikisuosikki sekä meillä että kansainvälisesti, Lumme Kertoo tiedotteessa.
– Sen sanoma rakkaudesta, rauhasta ja sielujen sympatiasta on hyvin ajankohtainen tänäänkin. Upeassa show-numerossa on ihania nostalgiaelementtejä tähän hetkeen päivitettynä – tunnelmasta tulee taatusti huikea, Lumme jatkaa.
UMK-finaalissa nähdään myös jo aiemmin julkistettu avausnumero. Illan avaa viime vuoden voittaja Erika Vikman yllätysvieraan kera.
Luvassa on myöhemmin julkistettava toinen väliaikanumero. Sen aikana kuullaan kattaus Suomen kuunnelluimpia artisteja maamme suosituimpiin kuuluvasta musiikkigenrestä.
UMK-finaalia on mahdollista seurata televisiossa ja suoratoistossa suomen-, ruotsin-, englannin- venäjän-, pohjoissaamen-, inarinsaamen-, Ukrainan- ja viittomakielisellä selostuksella. Lisäksi lähetystä voi halutessaan seurata suomenkielisen ohjelmatekstityksen kera.
Nokia Arenalla Tampereella järjestettävä UMK-finaali esitetään televisiossa Yle TV1 -kanavalla sekä Yle Areenassa. Illan kilpailuesitysten järjestyksen näet alapuolelta.
- Komiat – Lululai
- Etta – Million Dollar Smile
- Kiki – Rakkaudenkipee
- Antti Paalanen – Takatukka
- Chachi – Cherry Cake
- Sinikka Monte – Ready To Leave
- Linda Lampenius x Pete Parkkonen – Liekinheitin
https://www.instagram.com/p/DVFu4iZjtWe/
Voit halutessasi lukea Starassa myös lisää juuri tähän artikkeliin liittyvistä teemoista ja aiheista, kuten UMK tai laajemmin tästä aihealueesta Viihdeuutiset -osioistamme.