Kun Googleen kirjoittaa: ”Mitä on porilaisuus?”, saa vastaukseksi suorapuheisuuden, omanlaatuisen huumorintajun ja vahvan paikallisidentiteetin kuvailuja.
Porissa osataan yhdistää asiat erikoisella tavalla. On siinä muualta muuttaneet kummissaan, kun menevät jääkiekkopeliin ja kuulevatkin sinfoniaorkesterin.
Isomäki muuttuu konserttiareenaksi
Isomäen jäähallissa koetaan helmikuun viimeisenä lauantaina aitoa porilaista kulttuuria. Tapahtuma kokoaa yhteen musiikin, taiteen ja kiekon saman katon alle pelattavassa Ässät–HIFK-ottelussa. Erikoista on se, että Pori Sinfonietta soittaa pelikatkomusiikit livenä B5-katsomossa ylikapellimestari Erkki Lasonpalon johdolla.
Mukana on myös komppiryhmä. Ottelu käynnistyy näyttävästi, kun sinfoniaorkesteri ja Palmgren-konservatorio esittävät alkufanfaarin suoraan jäältä. Porissa näytetään tekevän asiat kunnolla.
Kulttuuri-ilta ei ole mikään ensikertalaisen kokeilu. Vastaava teemapeli järjestettiin viime vuonna. Se oli niin suosittu tapahtuma, että nyt siitä on tehty tapa. Tänä vuonna hanaa on käännetty pykälän verran isommalle.
– Yhteistyö kaupungin kanssa on merkittävä ja viime vuoden tapahtuma sai erinomaisen vastaanoton, josta on hyvä jatkaa. Tämän vuoden Porilaine kulttuuri-ilta tulee olemaan upea spektaakkeli. Lisäksi areenalle tulee erilaisia kulttuuripisteitä räppipajasta taidekoulun näyttelyyn. Tätä iltaa ei kannata missata, toteaa Ässien markkinointi- ja tapahtumapäällikkö Samu Mäkisalo.
Ja seuraavaksi: Porilaisten marssi.
Voit lukea Starassa myös lisää juuri tähän artikkeliin liittyvistä teemoista ja aiheista, kuten Pori, sinfoniaorkesteri tai laajemmin tästä aihealueesta Matkailu -osioistamme.