THL: Yhä useampi suomalainen haluaa viinit ruokakauppoihin

Viihdeuutiset Toimittaja:

Ulkomailta Suomeen on ollut täysin laillista tilata etämyyntinä alkoholijuomia jo yli 30 vuoden ajan, ja parhaillaan hallitus on kirjaamassa Euroopan unionin vapaan liikkuvuuden teemaa myös kansalliseen lakiin. Tarkoituksena on kirjata Suomen lakiin jo voimassa oleva nykyinen oikeustila.

Viime vuosina ruokakaupoissa myytävien alkoholijuomien alkoholiprosenttia on nostettu useita kertoja, mutta siitä huolimatta alkoholin kulutus on ollut jyrkässä laskussa. Samalla on osoitettu, että saatavuudella ja kulutuksella ei olekaan yhteyttä.

Kulutuksen laskun odotetaan jatkuvan tulevaisuudessakin nopeana. Etenkin nuorten keskuudessa alkoholin käyttö on vähentynyt valtavasti viime vuosina. Samaan aikaan alkoholittomien juomien myynti on ollut kasvussa niin vähittäiskaupoissa kuin ravintoloissa.

Nyt Terveyden ja hyvinvoinnin laitos THL on selvittänyt kyselyllä suomalaisten suhtautumista alkoholin myyntiin. Tammikuussa 2026 toteutettu kysely osoittaa, että yhä useampi suomalainen kannattaa viinien ja alkoholijuomien myymistä päivittäistavarakaupoissa.

Tutkimukseen nyt vastanneista 43 prosenttia oli sitä mieltä, että 8–15-prosenttisia viinejä pitäisi saada ostaa päivittäistavarakaupoista. Edellisvuonna vastaava osuus oli 42 prosenttia, joten viinien ruokakaupoissa myyntiä kannattavien osuus oli hienoisessa kasvussa.

Selkeämpää kasvua nähtiin vastaajissa, jotka haluaisivat sekä viinit että väkevät alkoholijuomat ruokakauppoihin. Vastaajista 24 prosenttia halusi samalla väkevät juomat ruokakauppoihin, kun vuosi sitten heidän määränsä oli 21 prosenttia. Sukupuolten ero tässä kysymyksessä oli selkeä, sillä miehistä asiaa kannatti 34 prosenttia ja naisista 14 prosenttia.

Väestön mielipiteitä alkoholipoliittisista rajoituksista ja alkoholijuomien vähittäismyyntijärjestelmästä tutkitaan Suomessa vuosittain kyselyllä. Tulokset ovat tammikuussa 2026 tehdystä mielipidekyselystä.

Voit lukea lisää juuri tähän artikkeliin liittyvistä teemoista ja aiheista, kuten , tai laajemmin samasta aihealueesta Viihdeuutiset -osioistamme.