Anne Kukkohovi katoaa viikoiksi: ”Olen täysin tavoittamattomissa”

Viihdeuutiset
Toimittaja:

Suomalainen malli ja televisiojuontaja Anne Kukkohovi on ilmoittanut olevansa tavoittamattomissa seuraavan kahden viikon ajan.

Nainen ei vielä kertonut tarkemmin suunnitelmistaan. Hän kuitenkin paljastaa, että häneen ei saa yhteyttä enää maaliskuussa. Seuraavan kerran naista voi tavoitella vasta huhtikuussa.

– Olen tavallaan aina kanssanne, mutta 1. huhtikuuta asti olen täysin tavoittamattomissa. Ei tekstiviestejä, puheluja tai sähköposteja, Anne Kukkohovi kertoo.

– Olen kahden viikon ajan täysin irti verkosta. Olen varma, että maailma pärjää täysin hyvin ilman minua, mutta halusin silti kertoa asiasta varmuuden vuoksi. Rakkaita terveisiä, hän toivottaa.

Kukkohovin mukaan kyse on siis täydellisestä tauosta verkon ulkopuolella. Hän ei käytä puhelintaan eikä vastaa yhteydenottoihin. Nainen kertoi aiemmin viihtyneensä Tyynen valtameren rannalla Topangassa, jossa ei ollut ahdistavia uutisia tai puhelimen ilmoituksia.

– Pacific coast highway on niin kaunis ja Topanga on hieno pakopaikka, koska wifi-yhteys pätkii. Uutisia tulee ja menee mutta Topangassa tunnen oloni turvalliseksi, hän kertoi aiemmin.

Kukkohovin ilmoituksessa voi olla kyse esimerkiksi realitysarjan kuvauksista, sillä niiden yhteydessä julkkikset joutuvat usein olemaan omissa ja ilman matkapuhelintaan. Yleensä tällaisissa tilanteissa julkkikset eivät saa ennakkoon kertoa miksi he joutuvat olemaan poissa verkosta pidempiä aikoja.

Anne Kukkohovi on tullut tunnetuksi Suomen Huippumalli haussa -ohjelman juontajana. Hän muutti taannoin Yhdysvaltojen Kaliforniaan. Hän on luonut sisältöä muun muassa maksulliseen verkkopalveluun, mutta julkaisee toisinaan kuulumisiaan myös sosiaaliseen mediaan.

Voit lukea lisää juuri tähän artikkeliin liittyvistä teemoista ja aiheista, kuten tai laajemmin samasta aihealueesta Viihdeuutiset -osioistamme.