Espanjalle kuuluvat Kanariansaaret ja Portugalille kuuluva Madeira ovat suosittuja matkakohteita suomalaisten turistien keskuudessa. Lähipäivinä sää voi aurinkoisina tunnetuilla saariryhmillä kaikkea muuta kuin toivotun kaltainen, sillä aluetta lähestyy voimakas myrskyrintama.
Sekä Kanariansaarille että Madeiralle on ennustettu rankkasateita ja voimakasta tuulta loppuviikon ajaksi. Sateita ja tuulia alueelle tuo Forecan mukaan medikaani eli välimerellinen hurrikaani.
Kanarian ja Madeiran lomakohteissa on luvassa siis runsasta sadetta ja paikoin myös ukkosta. Lounaanpuoleinen tuuli voi puhaltaa ajoittain myrskypuuskina.
– Vuorokausikohtaiset sadekertymät voivat olla Kanarialla useita kymmeniä millimetrejä. Runsaimmillaan vettä voi kertyä viikon aikana yli 200 millimetriä, kertoo meteorologi Sara Salonen Forecan sääblogissa.
Salosen mukaan suurimmat sadekertymät osuvat Kanarian saarten lounaisosiin, jossa sade voimistuu nousevan maaston vuoksi. Madeirallakin vettä voi sataa viikon mittaan noin 100 millimetriä. Sateita on luvassa viikon mittaan myös Portugalissa ja Espanjassa.
Sademäärien ennustetaan kohoavan Portugalin eteläosissa loppuviikolla 50-70 millimetriin. Sateita voi olla tiedossa Kanariansaarilla ja Madeiralle vielä ensi viikon alussa. Tilanteen odotetaan kuitenkin helpottuvan ainakin Kanarialla Atlantilla vahvistuvan korkeapaineen seurauksena.
Välimerelle myrskyistä säätä aiheuttava medikaani on voimakas myrsky, jota voi Forecan mukaan verrata joiltain osin trooppisiin hirmumyrskyihin. Alkuviikolla sateita ja puuskaista tuulta Etelä-Italiassa aiheuttanut medikaani on liikkunut Välimereltä kaakkoon päin.
Medikaani rantautui keskiviikkona Libyaan. Myrskyn odotettiin kuitenkin heikkenevän nopeasti kuivan alustan yllä.
Voit lukea lisää juuri tähän artikkeliin liittyvistä teemoista ja aiheista, kuten Kanariansaaret, Madeira, myrsky tai laajemmin samasta aihealueesta Viihdeuutiset -osioistamme.