Sää otti alkuviikosta suunnan viileämpään ja pilvisempään suuntaan, mutta nyt edessä on jälleen keväisempi käänne. Lämpötilat voivat viikonloppuna nousta paikoin jopa lähelle 15 asteen rajaa.
Sää on loppuviikosta enimmäkseen poutaista maan etelä- ja keskiosassa, kertoo Foreca. Lapissa on tosin luvassa sateita paitsi vetenä, myös räntänä ja lumena. Suomen säähän vaikuttaa loppuviikosta föhn-tuuli.
Föhn-tuuli vaikutti jo keskiviikkona, mutta selvemmin kuivempaa ilmaa virtaa torstaista alkaen. Suomen etelä- ja keskiosiin ennustetaan perjantaille aurinkoista säätä ja yleisesti 5-10 asteen päivälämpötiloja. Lapissa luvassa on puolestaan lumi- ja vesisateita ja 0-5 asteen päivälämpötiloja.
Föhn-tuulen lämmittävät vaikutukset tuntuvat Suomessa myös viikonloppuna. Lauantai on suuressa osassa maata aurinkoinen.
– Lauantaina maan etelä- ja keskiosassa ollaan jo yleisemmin 10 asteen vaiheilla tai yläpuolella, ylimmät lämpötilat voisivat olla 12–13 astetta. Lämpimintä on etelän sisämaassa, rannikoilla voi olla tähän aikaan vuodesta viileämpää, kertoo meteorologi Sara Salonen Forecan sääblogissa.
Päivälämpötilat voivat nousta lauantaina Koillismaalta Lappiin ulottuvalla alueellakin 3-7 asteeseen.
Sunnuntaina pilvisyys lisääntyy maan keski- ja pohjoisosassa. Etelässä sää voi jatkua edelleen aurinkoisena, ja ylimpien lämpötilojen ennustetaan nousevan 12-15 asteen välille.
Lämpötilat ovat yleisemmin maan eteläosasta Oulun seudulle ulottuvalla alueella 5-10 astetta. Koillismaalle ja Lappiin ennustetaan sunnuntaille 0-6 asteen lämpötiloja.
Maaliskuun 23. päivä alkavalle viikolle ennustetaan vaihtelevaa säätä. Ylimmät lämpötilat kohoavat ennusteen mukaan 10 asteen tienoille.
– Ajoittaisia sateita tulee eri puolilla maata, mutta välissä nähdään aurinkoa, Salonen kertoo.
Vuoden toistaiseksi korkein lämpötila oli keskiviikkoon mennessä 13,2 astetta, joka mitattiin 14. maaliskuuta Porvoon Kalbådagrundin havaintoasemalla.
Voit lukea lisää juuri tähän artikkeliin liittyvistä teemoista ja aiheista, kuten kevät tai laajemmin samasta aihealueesta Viihdeuutiset -osioistamme.