Aiemmin tällä viikolla 86-vuotiaana menehtyneen näyttelijä Chuck Norrisin lapsenlapsi Greta Norris on nyt muistellut isoisäänsä päivityksessään, jossa hän viittaa myös tästä tehtyihin lukuisiin vitseihin.
– Rakastan sinua isoisä. Te kaikki tunsitte Chuck Norrisin miehenä, joka laski kaksi kertaa äärettömyyteen. Jota puri kobra ja kobra kuoli. Hän oli mies joka ei tehnyt punnerruksia, vaan painoi maapalloa alaspäin. Chuck Norris tunnettiin monesta asiasta, mutta olen ylpeä siitä, että tunsin hänet isoisänä, Greta Norris kirjoittaa.
Hän toteaa, että maailma menetti ikonin ja hän menetti isoisän. Greta kertoo, että Chuck sai kaikki tuntemaan olonsa huomioiduksi, kun isoisä astui huoneeseen.
– Tunsin hänet miehenä, joka tuli isovanhempien päivänä kouluun, jalkapallo-otteluihini ja hurrasi minulle niin ylpeänä kuin olla voi. Isoisänä, joka istui keinutuolissaan ja kuunteli minua kertomassa hänelle tarinoita, katsomassa kanssani elokuvia ja muistelemassa elämänsä saavutuksia hymyillen. Hänen naurunsa ja hymynsä poistivat surun, Greta jatkoi.
Chuck Norrisin poismeno oli yllättävä, sillä vielä syntymäpäivänään 10. maaliskuuta hän julkaisi videon, jossa treenasi nyrkkeilyä. Siinä hän kertoi myös, että hän ei vanhene, vaan sen sijaan nousee seuraavalle tasolle. Tieto Norrisin kuolemasta tuli melko pian sen jälkeen, kun hänen kerrottiin joutuneen sairaanhoitoon Havaijilla.
2000-luvulla Chuck Norris ei ollut enää kovin aktiivinen näyttelijänä, mutta roolitöiden sijaan hän nousi ikoniseen asemaan meemikuvien myötä. Niissä hänet esitettiin hahmona, joka taivutti jopa luonnonlakeja. Näihin meemeihin myös lapsenlapsi Greta Norris päivityksessään viittasi. Norris itse piti meemejä hyvinä, koska ne toivat hänet myös nuoren yleisen tietoisuuteen.
Voit lukea lisää juuri tähän artikkeliin liittyvistä teemoista ja aiheista, kuten Chuck Norris tai laajemmin samasta aihealueesta Viihdeuutiset -osioistamme.