Suomalaisen sosiaaliturvan väärinkäyttöä on viime aikoina paljastunut runsaasti. Nyt Petteri Orpon hallitus haluaa suitsia sosiaaliturvan väärinkäyttöä lakimuutoksella, joka myös helpottaa Kelan virkailijoiden työtä.
Hallitus esittää eduskunnalle lakimuutosta, jonka myötä Kela saisi jatkossa laajemmat oikeudet esimerkiksi pankkitietoihin. Virkamiehet saisivat tietoonsa esimerkiksi tuen saajien henkilökohtaisia tilitietoja selvittäessään Kelan maksamien tukien mahdollista väärinkäyttöä.
Kelalle esitetään väärennettyjä tiliotteita
Suomalaista sosiaaliturvaa voidaan väärinkäyttää monin tavoin, kuten esimerkiksi esittämällä virheellinen tieto todellisesta asuinpaikasta. Viime aikoina on paljastunut useita tapauksia, joissa yhteiskunnan tukirahoilla maksettu asunto onkin vuokrattu pimeästi edelleen ja tukien saaja itse asuu tosiasiallisesti muualla.
Eräs Kela-huijauksien muoto on toimittaa käsitteilijöille väärennettyjä tiliotteita, jotta etuuksien määrää voitaisiin oikeudettomasti kasvattaa. Mikäli nyt vireillä lakimuutos hyväksytään, kykenee Kelan jatkossa varmistamaan tiliotteinen oikeellisuuden suoraan pankista.
Vuonna 2025 Kela peri virheellisesti maksettuja etuuksia takaisin noin 110 miljoonaa euroa. Perusteettomasti maksettujen etuuksien takaisinperintä on hankalaa, eikä rahoja aina saada perittyä takaisin.
Muutokseen myötä pyritään puuttumaan aiempaa selkeämmin myös tapauksiin, joissa henkilö on Suomen sosiaaliturvan piirissä ja nostaa tukia, vaikka tosiasiallisesti hän asuu ulkomailla. Kelan oikeuksia vaatia tietoja henkilön asuinpaikasta tarkennetaan tässä lakiuudistuksessa.
Sosiaaliturvan väärinkäytön vähentämisen lisäksi lakiuudistus pyrkii vähentämään etuuksien käsittelijöiden työtaakkaa ja siten tuomaan miljoonien eurojen säästöt Kelan kustannuksiin.
Kun kela saa jatkossa varmistettua asiakkaan toimittamien tiliotteinen oikeellisuuden suoraan pankista, nopeuttaa se hakemusten käsittelyä. Myös tilien mahdollinen salaaminen paljastuu jatkossa nykyistä helpommin.
Voit lukea lisää juuri tähän artikkeliin liittyvistä teemoista ja aiheista, kuten Kela tai laajemmin samasta aihealueesta Uutiset -osioistamme.