Metsäpalot vaikuttavat jalkapallon MM-finaaliin – New Yorkin ilmanlaatu heikkeni

Uutiset Toimittaja:

Jalkapallon MM-kilpailun finaali pelataan myöhään sunnuntai-iltana Suomen aikaa New Jerseyssä, New Yorkin naapurissa. MetLife Stadiumilla pelattavassa finaaliottelussa toisistaan mittaa ottavat Espanja ja Argentiina.

Finaaliottelua varjostaa nyt New Yorkin ja New Jerseyn alueella viime päivinä heikentynyt ilmanlaatu. Kanadassa riehuvissa maastopaloissa syntynyt savu on huonontanut ilmanlaatua Yhdysvaltojen itärannikolla ja muuttanut New Yorkin ilman utuiseksi.

Kanadan metsäpalojen savu leviää

Olosuhteet huononivat juuri kun Espanjan joukkue laskeutui New Jerseyn kamaralle. BBC:n mukaan ilmanlaatu ei kuitenkaan näyttänyt vaikuttavan ulkona finaalia varten harjoitelleeseen joukkueeseen.

Argentiinan joukkue pysytteli Atlantassa voitettuaan semifinaaliottelu Englantia vastaan. Joukkueen oli määrä matkustaa New Jerseyhin perjantaina iltapäivällä.

Utuinen ilma on jo vaikuttanut Yhdysvalloissa pelattuihin jalkapallo-otteluihin. New Yorkin Citi Fieldillä keskiviikkona pelatussa Yhdysvaltain naisten jalkapalloliigan ottelun pelaajat määrättiin pitämään ylimääräisiä taukoja heikon ilmanlaadun vuoksi. Torstaina jalkapallon MLS-liigan ottelu peruttiin puolestaan kokonaan Chicagossa huonon ilmanlaadun vuoksi.

Viranomaiset ovat Reuters-uutistoimiston mukaan kehottaneet New Yorkin asukkaita vähentämään ulkona vietettyä aikaa ilmanlaadun vuoksi. Erityisesti riskiryhmiin kuuluvia, raskaana olevia ja ikäihmisiä suositeltiin pysyttelemään sisätiloissa.

Epäterveellinen ilmanlaatu voi vaikuttaa kaikkien terveyteen.

– Tämän päivän on ennustettu olevan tämän ilmiön pahin päivä. Epäterveellinen ilmanlaatu voi vaikuttaa kaikkien terveyteen, ei ainoastaan astmaatikkoihin, sydänsairauksia sairastaviin ja ikäihmisiin. Jokaisen newyorkilaisen tulisi ryhtyä tänään varotoimiin, varoitti New Yorkin pormestari Zohran Mamdani torstaina.

Maastopaloista peräisin oleva savu on tavanomaisia ilmansaasteita myrkyllisempää. Tutkimukset ovat linkittäneet maastopalosavun muun muassa kohonneeseen sydänkohtaus- ja syöpäriskiin.

Ilmanlaadun on kuitenkin ennustettu BBC:n mukaan parantuvan perjantain aikana. Lisäksi New Yorkin alueelle on ennustettu lauantaille sadetta, joka voi hieman kohentaa tilannetta. Jalkapallon MM-kisojen finaaliottelu alkaa sunnuntaina kello 22 Suomen aikaa.

Lähteet: BBC, Reuters

Voit lisätä Staran Googlen ensisijaiseksi lähteeksi klikkaamalla tästä ja ruksittamalla laatikon. Voit myös lukea lisää tähän artikkeliin liittyvistä teemoista ja aiheista, kuten , , tai laajemmin samasta aihealueesta Uutiset -osioistamme.