Ihmiset maistoivat ensikertaa Coca-Colaa – odottamattomat reaktiot

Viihdeuutiset Kirjoittaja: , toimittaja Ilmoita virheestä, Tietoa meistä
Toimitusperiaatteet

Coca-Cola-limonadi on yksi maailman suosituimmista juomista. Sokerinen virvoitusjuoma on erityisen suosittua Yhdysvalloissa, josta tuote on alunperin kotoisinkin. Nyt Coca-Colaa on juotettu ihmisille, jotka eivät ole koskaan aiemmin maistaneet sitä.

MAINOS ALKAA
MAINOS LOPPUU
YouTube
YouTube

Kyseessä on osa BuzzFeedin videosarjaa, jossa sivusto tallentaa videolle amerikkalaisia, jotka maistavat periamerikkalaisina pidettyjä asioita ensimmäistä kertaa. Tällä kertaa maistettavana ollut Coca-Cola sai ristiriitaista palautetta. Eräs maistelija kommentoi, että hänen mielestään ne jotka väittävät, etteivät he pidä Coca-Colasta, ovat valehtelijoita.

Suurin osa koeryhmästä koki kuitenkin ensimmäisen makukokemuksen epämiellyttävänä, eivätkä he ymmärtäneet, miksi jotkut joisivat Coca-Colaa. Eräs nainen jopa kuvaili Coca-Colan maistuvan härskiintyneeltä grillikastikkeelta. Videolla nähtävät ihmiset eivät olleet aiemmin juoneet kyseistä limonadia esimerkiksi vanhempiensa asettaminen ruokavaliosääntöjen johdosta. Tai sitten kyseessä on lavastus.

Voit halutessasi lukea Starassa myös lisää juuri tähän artikkeliin liittyvistä teemoista ja aiheista, kuten tai laajemmin tästä aihealueesta Viihdeuutiset -osioistamme.