Miley Cyrus pitää itseään 2000-luvun Elviksenä

Viihdeuutiset Kirjoittaja: , toimittaja

Rentoa pepunheilutusta mukaileva twerkkaaminen on Miley Cyrusin tavaramerkki. Nainen kertoi yllättäen jättävänsä takapuolitanssin historiaan, koska julkisuuteen on astunut hänen mukaansa paljon herkullisempia twerkkaajia. Esimerkkiyksilöksi hän mainitsee muhkealla takamuksella varustetun Nicki Minajin.

Miley tullaan kuitenkin muistamaan maailman historian kirjoissa naisena, joka ketkuttaa pakaroitaan kieli pitkänä. Nyt Miley on verrannut twerkkaamista 1950-luvulla maailmaa villineen Elvis Presleyn suorittamaan lannetanssiin. Hänen mukaansa Elvis teki täsmälleen samaa kuin hän, vaikka ei pukeutunutkaan yhtä paljastaviin asuihin kuin pienipeppuinen laulajatar.

MAINOS (ARTIKKELI JATKUU ALLA)
- -

– Hän oli seksikäs. Hän symboloi seksiä, mutta kukaan ei kutsunut Elvistä huonoksi, koska hän ei ollut tyttö, Miley perusteli australialaiselle keskusteluohjelma Sunday Nightille.

Mileyn mukaan naisia ja miehiä kohdellaan eri tavalla seksikkään esiintymisen johdosta. Hän epäilee saaneensa kovasanaista kritiikkiä ainoastaan siksi, että esiintyi aikoinaan provosoivasti MTV Video Music Awards -gaalassa mieslaulajan kanssa.

Voit halutessasi lukea Starassa myös lisää juuri tähän artikkeliin liittyvistä teemoista ja aiheista, kuten tai laajemmin tästä aihealueesta Viihdeuutiset -osioistamme.