Pamela Anderson riisui kaiken – alastomana kansikuvassa

Viihdeuutiset Kirjoittaja: , toimittaja Ilmoita virheestä, Tietoa meistä
Toimitusperiaatteet

Näyttelijä ja malli Pamela Anderson oli 1990-luvun seksisymboli ja miljoonien miesten päiväunien kohde. Baywatch-tähti ei ole vähään aikaan esiintynyt isommissa tv- tai elokuvarooleissa, mutta nyt Pamela nähdään rohkeassa kansikuvassa.

MAINOS ALKAA
MAINOS LOPPUU

Pamela Anderson poseeraa Flaunt-lehden tuoreen numeron kannessa alasti, glitterin peittämänä. Otokset on ottanut tunnettu valokuvaaja David LaChapelle. 48-vuotias tähti esiintyy rohkeissa merkeissä myös lehden sisäsivuilla.

Näyttelemisen sijaan Pamela Anderson on keskittynyt nykyään aktivismiin ja hyväntekeväisyystyöhön. Vegaanina tunnettu tähti on esiintynyt muun muassa Sea Shepherd -järjestön kampanjoissa. Pamelan ääntä tullaan kuulemaan tänä vuonna Unity-dokumenttielokuvan kertojana.

pamelaanderson17092015

Lue myös Pamela Andersonilta väite Sylvester Stallonesta: ”Olisi ostanut asunnon yhteisestä yöstä”

Voit halutessasi lukea Starassa myös lisää juuri tähän artikkeliin liittyvistä teemoista ja aiheista, kuten tai laajemmin tästä aihealueesta Viihdeuutiset -osioistamme.